koisorock_2015_tarra

Koisorock 2015 tiedote vol1 24.06.2015

 

koisorock_2015_logo_743x628.Velmu_232x101

 

24.6.2015 Vantaa
Julkaisuvapaa heti

 

 

KOISOROCK KRUUNAA KESÄN!

Koisorock on jo 1980-luvulla alkunsa saanut vantaalainen yhden päivän ilmainen festarikokemus kaikenlaisille ja –ikäisille kuuntelijoille.

Koisorockia leimaa vapaamielisyys ja rentous, jonka takaa festaria järjestävä osaava vapaaehtoisjoukko.

Koisorock järjestetään tänäkin vuonna lauantaina 22.8. Velmu-talon niityllä osoitteessa Koisotie 4, 01300 Vantaa.
Tapahtumaa tukee Tikkurilan aluetoimikunta.

Tänä vuonna Itä-Vantaalainen ilmaisfestari on saanut apuvoimia lännen sisareltaan, sillä Koisorockin takana oleva Vantaan elävän musiikin yhdistys VELMU ry oli mukana järjestämässä myös toukokuun lopun Louhela Jamia, ja nyt festivaalit järjestetään yhteisin voimavaroin Länsi-Vantaan rockmusiikki Ry:n (LV-Romu) kanssa.
Molempien järjestöjen tavoite on Vantaan musiikkielämän elävöittäminen sekä paikallisten bändien tukeminen, joten yhteistyö tällä kentällä on luontevaa.
Velmu ja LV-Romu voivat röyhistellä rintaansa myös siitä, että he aloittivat Itä-ja Länsi-Vantaan yhdistämisen musiikin voimin jo ennen Kehäradan avautumista.

Koisorockiin on tänäkin vuonna saatu kovan luokan esiintyjiä.

Illan pääesintyjänä on suomirapin suuruus, teosto-palkittukin Asa & Band, jonka tulevaa, legendaarisen Love records levyhtiön sampleihin perustuvaa levyä odotetaan suurin odotuksin.
Asa on tunnettu tunnelmannostattaja, joka ei yhtyeineen jätä ketään kylmäksi.

Koisorockin lavalla nähdään myös isossa nosteessa oleva hard rockin nuori lupaus Shiraz Lane.
Bändi on nuoresta iästään ehtinyt jo pitkälle, voittaen muun muassa kilpailun, joka johtaa euroopan suurimman metallifestivaalin, Saksan Wackenin lavalle.

Tämän lisäksi lavalla nähdään kattavasti lähiseuduilta ponnistavia bändejä, mukana muun muassa takapotkun takaava Hoippu Orkesteri, rockryhmät Lunk ja Skin & Bones, raskaasti riffittelevä Mary & The Dead sekä kokeellista rockia soittava White Magic Wind.

Jatkoklubilla Tikkurilan ravintola Shamrockissa soittavat Wainot, SS Phantom sekä White Noise Broadcast.

Koisorock 22.8.2015 Velmu-talon niityllä osoitteessa Koisotie 4, 01300 Vantaa klo 12-22. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Jatkoklubi Ravintola Shamrockissa klo 22-04 (Peltolantie 2, 01300 Vantaa), liput 10€.

Tarkemmat soittoajat ja uusimmat esiintyjätiedot löytyvät tapahtuman sivuilta.

Ajankohtaista tietoa tapahtumasta:
www.Koisorock.fi
www.Facebook.com/Koisorock

Lisätiedot, haastattelut ym.:
Arttu Kantola

Tiedottaja / Louhela Jam & Koisorock
LouhelaJamKoisorock(ä)gmail.com
puh. 041-533 7503

 

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.